Juhannuksen jälkeinen päivä oli meillä aurinkoinen
ja
niinpä nautin siitä täysillä takapihalla.
Lounaaksi söin salaatin.
ja
raikkaan juoman,
vettä,
jossa oli puolikkaan appelsiinin mehu.
Viimeistelin
juhannuksen mökkimatkalla,
valmiiksi tulleen pikkumaton,
myös siellä tapapihalla.
Musta matto päätyi kylpyhuoneeseen.
Jämä langasta sen tein
ja
täpärälle meni lanka.
Pionit ovat ihan kohta kukassaan,
ei meinaa malttaa millään odottaa,
niin ihan kukka se on.
Tänä vuonna on sentään useampi nuppu,
viimevuoteen verrattuna.
Uusia pioneja laitoin kolme.
Josko ensi vuonna kukkisivat oikein iiisosti.
Juhannukselta jäi näyttämättä,
miten ihanan ison kuhan miehet verkoilla saivat,
ja
nam,
me pisteltiin se makoisiin suihimme.
Ahvenia tuli myös,
mut kaikki muut kalat he savustivat.
Aurinkoa on kuitenkin saatu torstainakin.
Aamulla reippaana siivosin,
ajoin kaikki mahdolliset nurtsit
ja
kävin 10km pyörälenkillä
sekä illalla vielä pienellä kävelylenkillä
-olinpas minä reipas-.
Iltapäivällä lueskelin takapihalla,
söin lounaan ja join päiväkahvit,
se verran sitä aurinkoa oli ,
että ne sain nauttia ne auringon paahteessa.
Hei,
ihanaa sunnuntain jatkoa
ja
alkavaa uutta viikkoa!






Nami mitä herkkuja ja vihdoin taasen aurinkokin paistaa ja kesä on saapunut <3 Pian tulee heinäkuukin, enkä ole unhoittanut Starbucks mukeja. <3
VastaaPoistaHei, kiitos! Toivotaan lämmintä tai ainakin ei sateista ilmaa. Kiva kun sen muki jutun vielä muistat ;)
Poista