keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Toipilaana

Mikä sana "toipilas" ,huh ?!
 
No sitä täällä kuitenkin ollaan.
Kannettava on keittiön tasolla,
että seisaaltaan tätä voin käyttää sen ajan,
minkä jaksan seisoa.
 
Niitit on nyt otettu selästä,
niitähän oli 52
ja
samalla sain influenssa rokotteen.
 
.
T'ämä lysti maksoi jotain yhdeksän euroa,
kun kotisairaanhoito kävi ne ottamassa pois
ja 
laitto sen rokotteen.
Kuulun siihen ryhmään,
että saan rokotteen ilmaiseksi.
on se hienoa,
että tuollaista palvelua on olemassa.
 
Pienen kuvaus inspiksenkin sain eilen.
Poikani ja hänen tyttöystävänsä
 toivat minulle sairaalaan ihanan tuikkukipon
ja
siitä se sit lähti.
 

 
Äiti
 
Eilen sain myös niin ihanaa postia.
Päivän parhauttahan on hakea posti
ja
saada lukea,
 vaikka vaan ne mainoslehtiset,
joita tuleekin nyt joulun alla hurjasti.
 
Mieheni on kyllä kieltänyt yksin lähtemästä postilaatikolle
(näin sitä nyt mennään,
en määrääkään enää itse itseäni kaikissa touhuissa,
kylläkin ymmärrän hänen huolehtimisensa,
enkä halua itsekään ottaa mitään riskejä)
ja
eilen en sinne mennytkään,
vaan sain  postin vasta miehen tultua töistä.
Piha oli sohjoinen ja osittain liukaskin.
 

 
Tämän aamun aamupala,
kuten myös joka aamu on rasvatonrahka,
johon lisään jos jotakin,
millon mitäkin.
Tänään oli :
gojimarjoja,
kuivattuja karpaloita,
siemeniä,
liinusta
ja
vihreää teetä.
 
Lääkkeiden
ja
 luontaistuotteiden kyytipoikana
 mustikkakeittoa ja kahvi.
 

 
Luontaistuotteita tilattiin siskoni perheen kanssa netistä
ja
nyt on,
 mitä talven aikana napsia:
deetä, sinkkiä,valkosipulia ja omegaa,
ceetä on vielä tulossa.
 
 
 
Tämä postaus on tehty useassa otteessa,
 en jaksa seisoa paikallaan pitkään,
vaikka tukiliivi onkin päällä.
 
Suurimman osan päivästä olen pitkällään,
päätyäkään ei saa hirveästi nostaa,
joten makuuasento on se missä "touhuan"
eli
neulon, luen, räplään puhelinta, tablettia,
katson telkkaria
ja nukun päikkäreitä.
Välillä on kyllä aika tylsää,
mutta eihän tätä kestä ku kaksi kuukautta,
huh ja hih!
 
Mieheni tultua töistä käydään ulkona kävelemässä,
nyt matka on jo korttelin ympäri, jee!
Kylläkin nivuset
ja
oikeastaan joka paikka on vähän kipeä sen jälkeen,
mutta erilaisia ne kivut ovat kun tämä hermokipu,
mikä on ihan sietämätön.
 
Nyt on käsivarretkin olleet kipeät,
varmaan neulomisesta,
kun asento on niin omituinen.
Se on vaan niin kivaa.
 Välillä pitää jumpata käsiäkin,
siinä ohessa,
kun teen sairaalan fyssärin neuvomat jumpat selälle.
Mutta näillä mennään,
jo kaksi viikkoa leikkauksesta, jee!
 
Oikein ihanaa päivää
ja
voidaan hyvin.

6 kommenttia:

  1. Päivi, lähetän täältä Wanhasta Mummulasta sinne paljon kauniita ajatuksia, voimia ja toivon, että olosi alkaa helpottaa, pikkuhiljaa :)
    tuksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS TEILLE !
      TÄMÄ ON NIIN KUMMA, KUN MUUTEN KAIKKI OK JA TUNNEN ETTÄ EI OLE ENÄÄ EDES LIIKKUMISESSA ONGELMIA, MITÄ NYT VÄSYMYS TULEE PITKÄÄÄN PYSTYSSÄ OLEMISESTA, NIIIN SITTEN TÄMÄ KIPU.
      SE KYLLÄ HALLITSEE IHMISTÄ AIKA PALJON.
      EILEN OLIN LÄÄKÄRIIN YHTEYDESSÄ JA SAIN LISÄ TEHOJA LÄÄKITYKSEEN, NIIN JOSPA SE ALKAIS AUTTAA.

      Poista
  2. Voimia sinulle ja paranemista, vaikka en ole ihan vielä päässyt perille mistä olet toipumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimät kiitokset!
      Olen toipumassa isosta selän luudutusleikkauksesta, jossa jäykistettiin lantionikamia ja yhdistettiin se selkänikamaan.

      Poista
  3. Voimia sinulle urhealle toipilaalle! Tekemäni neule on luotolaine, perinneneule jonka ohjeen sain kun ostin langat puseroon. Ohje on jostain käsityölehdestä, en vaan muista mistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos☆
      Niin arvelinkin sen olevan joku perinne neule, ihana!

      Poista