perjantai 15. toukokuuta 2015

Vapaata, ulkoilua, oleilua, syömistä

Pitkää viikonloppua ollaan viettämässä.
mies on etäpäivällä tämän päivän
 ja 
nyt kohta lähdemme pyöräillen keskustaan syömään,
 jonne poika tulee rulliksilla.

Sisustaminen on nyt niin IN,
että joka päivä jotain räpellän,
mietin  suunnittelen, kokeilen
ja jotain pientä olen ostanutkin. 
Teen niistä ens viikolla postauksen.
 
Tällaiset jakkarat olen ostanut,
alkuvuodesta,
toinen maksoi 8 euroa ja toinen 20.
Ihanat lasten painavat kestävät,
jo jollain pienillä olleet ja nähneet leikkejä,
 jos muutakin,
palvelee meillä hyvin lapsenlapsia.




Pikkuperjantaina eli keskiviikkona 
tein laiskan emännän evästä. 
Valmiisiin Vaasan leipomon pohjiin kebabpizzan, 
johon laitoin pepperonia, grillattua
paprikaa, ananasta ja mozzarella juustoa
ja 
sweetandsourkastiketta sekä valkosipulia syödessä, nam.


Eilen oli sädepäivä,
mutta aamulla lähdimme silti pienelle lenkille.
Olipa ihana ilma
 ja 
 sadekin loppui lenkin edetessä.
Sen jälkeen siivosimme varaston,
jota on mietitty pitkään, 
mutta jos on kylmä ilma ei sitä viitsi tehdä,
kun olishan sitä paleltunut,
mutta nyt oli ihan hyvä sää tuohon hommaan. 


Lounaana söimme uunijuureksia 
ja 
lohta,
 salaatin, raejuuston, viinin/kivennäisveden kanssa.



Minun annos.

 
 Ruoan laskeuduttua , 
minä kävin vielä vähän talkoiden jälkiä siivoilemassa,
kun tuuli oli pölläyttänyt pensasaidan
 ja 
irto oksia oli pitkin maita ja mantuja.
Sen jälkeen tein itselleni smoothien johon laitoin;
appelsiinin, avokadoa, 2 palaa tummaa suklaata, 2 dl rahkaa
ja
porkkanainkivääriappeksiini mehua 0,5 dl.
Kylläpäs maistuikin tunnin ulkona touhuilun jälkeen.


Nyt pitää alkaa joutuu,
eli
 lähtö on lähellä. 
Heips!
 
..eiku vielä

Jos olisin töissä,
 kirjoittaisin juuri tällaisen kirjeen kesälomalle, 
ei yhtään yliarvostettu ,
vaan niin odotettu kohokohta vuodessa.


 
 
Ihanaa viikonloppua,
  toivotaan auringon lämpimiä säteitä
 ja 
huoletonta eloa ja oloa <3 br="">

5 kommenttia:

  1. Ai että ihania herkkuja ja pizzaahan välillä oikein tekee mieli. Söin äitienpäivänä pizzaa, mutta vatsa ei oikein tykännyt, meni jopa yöunet, oli niin raskas olo, kun olen ollut ilman vehnää jo niin pitkään.

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minulla kans tuo vehnänsyönti on tosi vähäistä ja nyt kun tämä paino on saatu noin haluttuun painoon ( vielä voisi tippua sen 2-3kg), syön 1-2x pienesti vehnää. Onneksi ei ole tullut vatsavaivoja. Mieluummin tietenkin otan ruis-, monivilja- tms pohjan/leivän/sämpylän. Mulla on hirveä mausteiden tarve, pepperonia, valkosipulia ym. Mut tällaset on herkkuhetkiä, kuitenkin syön pääasiassa tavan terveellisiä ruokia.

      Poista
  2. Pizza on tosiaan niin hyvää, meilläkin usein ns. viikonloppuruoka - meillä tehdään pohja gluteenittomista jauhoista, toimii hyvin.
    Smoothie kuullostaa oikein herkulta kanssa!
    Mukavaa viikonlopun jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Pizza on tosiaan vähän niinkuin vklopun herkku ja smoothieta teen useasti viikolla itselleni. Mieheni ei siitä niin välitä. Usein itsekin teen oman (dennis) pohjan, josta on tullut suosikkimme.

      Poista
    2. Kiitos!
      Pizza on tosiaan vähän niinkuin vklopun herkku ja smoothieta teen useasti viikolla itselleni. Mieheni ei siitä niin välitä. Usein itsekin teen oman (dennis) pohjan, josta on tullut suosikkimme.

      Poista