Olen muutellut tässä asuessamme
(heinäkuussa tulee viisi vuotta),
kukkapenkit uuteen uskoon varmaan jo kolmesti.
On ollut ruusua,
kaikenlaista perennaa, havukasveja ym,
nyt olen tehnyt ne omannäköiseksi,
helppohoitoiseksi
ja
väreiltään meidän näköiseksi.
Tämä perenna penkki on entinen ruusupenkki.
Vein kaikki ruusut,
jotka edellinen asukas oli siihen kerännyt (äitienpäiväruusut?),
mökille.
Laitoin perennaa,
joka kukkii alkukesästä valkoisin kukin,
älkääkä kysykö nimeä,
en muista sitä.
Mökiltä olen tuonut kulleron ja valkovuokkoja.
Pioneja olen istuttanut jo kahtena vuonna
ja
tänä keväänä ostin vielä kaksi uutta.
On muuten minun lempikukka, niin ihana kukkiessaan.
Sammalleimua olen laittanut koko penkkiin vanhojen lisäksi,
koska haluan väriä muuten niin valkeaan kukkavalikoimaan.
Reunoille laitoin tuota valkoista perennaa,
kun siistin edellä esitetyn perennapenkin,
enkä raaskinut poiskaan laittaa.
Jospa se alkaisi tuossakin kasvaa
ja
reunustas valkealla muuten niin aniliininpunaisen alueen.
Reunoilla on jotain sipulikukkia,
en edes muista olenko ne sinne itse laittanut,
vai onko ne ollut jo aikaisemmin siinä,
mutta siinäpähän kasvaa ja kukkii sen aikaa minkä on.
Havujen tilalle laitoin valkoista pensashanhikkia,
joka jää nyt sermin taakse,
eikä näy kuin osittain terassille.
Halpa-Hallista ostin noita ihania ruukkuja,
toiseen laitoin vain lumihiutaleita
ja
toiseen sinistä lobeliaa lumihiutaleiden lisäksi.
(Tämä kuva vielä ennen sermiä.)
Pienen armaan ollessa meillä yökylässä viikonlopulla,
laitoimme yhdessä heille kotiin
ja
pojalle,
hänen enolleen kukkia samanlaisiin ruukkuihin,
kuin meidän on.
Pitihän noita ostaa,
kun halvalla sai,
kaikille sit samanlaiset.
Aamulla käydessämme kaupoilla,
piti ostaa pienet työhanskat,
ettei kädet likaannu
ja
kun mummillakin on.
Lobelioita kun jäi,
valkoisia ja sinisiä,
laitoin ne keittiön ikkunan alle ruukkuun.
Muuten en oikein sinisestä tykkää,
mutta kun talossa on sinistä,
niin kait se sit käy siniset kukat pihallekin.
Etupihalla on vain valkoisia kukkia.
Orvokit laitan aina jo vapuksi
ja
ne saa sit olla niin kauan,
kun jaksavat kukkia.
Yleensä lomalle lähtiessä leikkaan ne alas
ja
kun tullaan takaisin,
on niissä jo uudet kukat.
Hortensian sain siskolta,
kun oltiin lähdössä Prahaan.
Näyttää jo vähän siltä,
etten osaa sitä hoitaa,
kun kuivattaa lehtiä ja vähän kukkiakin, huoh.
Lumihiutaleen laitoin uuteen
Kajaanin Maxista ostamaani amppeliin.
Se on jotenkin niin herkkä,
etten halunnutkaan mitään isoa kukkaa siihen,
vaan tuollaisen kevyen näköisen ja oloisen.
Olen laittanut tänä keväänä paljon enemmän kukkia,
mitä aikaisemmin.
Tuohon amppelin kohtaan olen yleensä laittanut ison lumihiutaleen,
jonka olen sit raahannut loman ajaksi mökille.
Tänä kesänä taitaa meillä olla lomat niin eriaikoihin,
että emme ole siellä mökillä pitkiä aikoja,
joten kukatkin voivat selvitä ihan kotona,
loman ajan.
Aurinkoa päivääsi!



Ihania kukkajuttuja sinulla siellä! Kiitos kun sain kurkata minäkin.
VastaaPoistaItse olen ruusuhullu, mieluiten vaaleanpunaisia, mutta punaisetkin käy.
Yksi keltaruusukin pihalta löytyy ja paljon eri punaisin ruusuin kukkivia pensaita.
Osa kukkii koko kesän, vaan useimmat vain hetken kesällä...
Pioneja minullakin on viisi kaikkiaan, yksi pinkki ja muuta vaaleanpunaisia, jotka onkin oikein mun lemppareita, ja myyrien :( sen totesin, kun huolella hoitamieni pionien juurella oli isoja myyrän reikiä :(
Toivotaan, ettei nuo onnettomat kärsineet Pionit kuole tykkänään...
Mukavaa viikon jatkoo, mää pesen ikkunoita täällä, vaarin avulla :)
tuksu
Oi, kiitos!
PoistaRuusut on ihania, mut niitä pitää osata hoitaa ja pieneen pihaan ei oikein sovi. Mökillä meillä niitä on ja tykkään niistä ja äiti hoitaa ne ;) . Minullakin on muutama vaaleanpunainen pioni, saa nähdä joko ne kukkii, kun ovat niin uusia vielä.
Minä pesin viime viikolla ikkunat ulkoa ja odotan sadepäiviä, niin sit pesen sisäpuolelta. En meinannut aukaista , pesen välit syksyllä , jos jaksan.